Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuntosali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuntosali. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kuntosalilla pitkästä aikaa

Tänään kävin pitkästä aikaa kuntosalilla. 
45min töiden jälkeen, enempää ei jaksanut enää.
Kahteen otteeseen juoksin matolla 5 min pätkät,

torstai 31. maaliskuuta 2016

Koiran kanssa juoksentelua

Joskus vuosia sitten, kun harrastin pienimuotoisesti juosemista, aloin myös treenaamaan koiran kanssa juoksua. Se päättyi lopulta siihen, että koira tempasi minut pari kertaa nurin siten, että nilkka vääntyi ilkeästi ollen kipeä. Tähän loppui juoksemiset.

Nyt sitten eilen uskalsin kokeilla, että mitenkä se sujuikaan. Ja sujuihan se.

Otin juoksukoulun osuuden samalla: 5min lämmittelyä, 1min juosua + 1 min kävelyä x 10 - loput lämmittelyä niin, että lenkin pituudeksi tuli 50min. Matkaa 5,06km. Keskinopeus 6.07km/h. Kaloreita paloi 557. Keskisyke 143. 

Hyvä lenkki, kaikinpuolin :)

Kävin myös kuntosalilla eilen. Kävelin meiltä sinne, n. 1km matka. Se kävi alkulämmittelystä.
Kuntosalilla kävin eri laitteita läpi, 2-3 sarjaa, toistoja 12-20. Keskisyke 101. Lopuksi juoksin 6km/h vauhtia 5min.

Ihan hyvä fiilis jäi eilisen päivän liikkumisista.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Juoksukoulua ja kuntosaleilua

Käytän kännykässä Endomondo-ohjelmaa. Latasin sinne harjoitussuunnitelman. Ajatuksena pystyä juoksemaan kuolematta 5km. Olen joskus aiemminkin ollut juoksukoulussa, se aikoinaan jäi kesken, mutta silloin kehityin niin, että 9km oli pisin matka minkä etenin juoksemalla tai hölkkäämällä, vauhtihan ei ole kova minulla hölkässä, mutta askellus on juoksua ei kävelyä.

Kun tätä painoa nyt yritän pudottaa, niin ajattelin, että josko juoksusta olisi hyötyä. Onhan se tehokasta. Ja ihan mukavaa. Katsoo nyt minkä polvi jaksaa. Ainakaan nyt ei suuttunut ekasta harjoituksesta. 

Eli menin työkaverin kanssa kuntosalille. Ihan ensimmäisenä lämmittelin juoksumatolla ja samalla tein juoksin juoksukoulun ekan juoksuharjoitteen:

* 5 min lämmittelyä
* 2 min juoksua
* 1 min kävelyä
* 2 min juoksua
* 1 min kävelyä
* 2 min juoksua
* 1 min kävelyä
* 2 min juoksua
* 1 min kävelyä
* 2 min juoksua
* 1 min kävelyä
* 2 min juoksua
* 1 min kävelyä
* 2 min juoksua
* 5 min loppulämmittely

Aikaa meni siis 30min, kaloreita paloi 493kcal.

Tämän jälkeen vetelin vielä kaikki laitteet läpi, 2 sarjaa. Painot 15-20kg. Pitäisi hommata joku pikkuvihko, minne voisi merkata kiloja ja toistoja, olisi joku suunnitelma ja näkisi etenemisen.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kuntosalilla 18.3.2016

Kävin työkaverin kanssa kuntosalilla aamupäivällä.

Ihan normisti ensin lämmittelin juoksumatolla 5min kävellen. Sitten kävin laitteet läpi, 2-3 sarjaa, toistoja riippuen laitteesta 15-20. Kaikki meni hyvin. Jopa vatsalaitteessa alan löytämään vatsan lihaksia, ehkä niitä siellä on.

Kyykkylaitetta en vielä uskaltanut testata, kun tuo vasen polvi on vaivannut, mutta sillä silmällä jo sitä katselin ;)

Lopuksi soutulaitteessa menin 2000m, aikaa meni vajaat 11min. Täydellä teholla. En vaan osaa mennä löysemmin ;)

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Lenkkiä ja kuntosalia

Aamulla ensimmäisenä vaakaan. Näytti 700g vähemmän kuin eilen, hyvä hyvä :) Eilen juoksuttikin koko päivän vessassa, taisi tulla viikonloppuna kerätyt nesteet pihalle.

Tänään työkaveri laittoi heti aamusta viestiä, että lähtisinkö lenkille. Ja tottahan toki lähdin!! Kävelin 7,55km ajassa 1h19min. Kulutus oli 787kcal. Keskinopeus 5,67km/h ja huippu 6,81km/h. Koko ajan pystyin puhumaan, vaikka maksimissaan syke kävikin 160 ja keskisyke oli 135. Oikein mukava lenkki. Jalassa oli nastalenkkarit, kun eilen sateli lunta ja kesälenkkareilla en uskaltanut lähteä liukastelemaan.

Mieheni olikin lenkin aikana lämmittänyt saunan, ja me sitten saunottiin jo klo 10 aamulla :) Ihan huippua!!

Klo 15 lähdin toisen työkaverini kanssa kuntosalille. Otin aika rennosti, 45min ajallisesti, kävin melkein kaikki laitteet läpi, 2-3 sarjaa ja sarjassa oli 15-20 toistoa. Jalat on vahvemmat kuin kädet. Varsinkin käsivarsia ja rintalihaksia yritin harjoittaa tänään. Suunnitelmissa mennä perjantaina uudestaan salille.